... aivan kirjaimellisesti! Viimeksi olen kirjottanut näköjään tammikuussa 2010 - nyt on elokuun 2011 loppumetrit!
Olen siis tukevasti edelleen eläkkeelle, kaikissa mielin tukevasti - tyylini ja habitukseni ei siis ole muuttunut...!
Nautin tavattomasti vapaudesta tehdä mitä itse haluan. Oikeastaan en tee mitään mitä en itse haluan - vaikka jotain teenkin väkinäisesti, jollain tasolla ja joistain syistä sitä siitä huolimatta haluan.
Niin kuin nyt esimerkiksi tämä reilun vuoden kestänyt vaeltelu Metsäpirtin ja Vartiolan välillä. Olen siihen täysin kyllästynyt! Ajaminen menettelee ihan - bensan kulu kauhistuttaa: 250-300 euroa/kk! Ja haluan kyllä olla molemmissa paikoissa. Mutta ottaa voimille tämä koko aikainen - eli viikon välein toistuva - uusiin puitteisiin asettuminen!
Pakollinen lepotauko kyllä siinä väistämättä tulee - ja ehkä loppujen lopuksi niin on hyväkin -? Nimittäin on pakko pyhästyä virittäytymään uudelleen aina kummassakin paikassa. On päivä, parikin pahimmillaan, jolloin en saa mistään hommasta otettu, ja mieleni leijailee harhailevasti missä lienee...
Kolmannen kerran kesän jälkeen taistelin juuri tuohon tulikiviläjään tulen, jonka savut menevät vasta kovan taistelun tuloksena piipun kautta ulos eivätkä ikkunoista ja ovesta! Kyllä se sitten talvella vetää ihan hyvin kun tulta pidetään vähintää kaksi kertaa viikossa. Mutta näin kesän jälkeen - arrrrgghhh!!! Mutta pakko se vaan on taas saada kuivumaan ja lämpenemään ja veto palaamaan!
****
Elin eilisen päivän menneitä muistelllen - suorastaan elin menneissä ajoissa.
Ensinnäkin luin Iltalehden Kekkos-extran, Kekkosen kuolemasta on 25 vuotta. Siinä jo oli kova imu lapsuuteeni ja nuoruuteni maailmoihin. Sitten siinä vielä vähän muisteltiin Topi Sorsakoskea, joka kuoli vajaa kuukausi sitten.
Ja tänne tulo matkan alkajaisiksi ajoin kirkonkylän kautta - sehän on kouluajoista niin tuttu miljöö. Oli taas jotain uutta muutosta. Kirkonkylän keskustassa oli hurjan kauniit kukkaistutukset ruukuissa. Hienoa - minun valtuustokausillani piti vain säästää, vaikkei mitään säästöä kaikesta passiivisesta "olkoon" -asenteesta syntynytkään!!! Eikä puhettakaan, että olisi talkoilla keskustaa siistiä ja kaunistaa! Tyrmistyneitä ilmeitä ehdotuskin aiheutti. No nyt ovat toteutuneet molemmat asiat: Saaren eli KEUDAn puutarhaopiskelijat ovat mukana keskustan "kukittamisessa"!
Sitten ajoin hautausmaalle, sehän on tuttu kaikista kymmenistä haudoilla käynneistä sekä yksin että Sannin kanssa. Nyt olin yksin - Pyyppösen haudalla oli nyt vain Sannin muistokukat! Hän itse on tuhkattavana, tulee siihen tuttuun hautaan vanhempiensa kanssa, Pauli on siinä myös. Ja Uuksulaisen hauta on siinä parin käytävän päässä. Airi siunattiin myös viime perjantaina, ja hänet myös tuhkataan. Kukat olivat kauniita ja haudat niin siistin näköisiä kun ei tarvita isoja kuoppia kaivaa.
Kävin tietysti Martan haudalla ja Heinolan haudalla. Pois kävellessä katsoin uurnalehdon nimet... Paljon on tuttuja nimiä entisten jo aiemmin kuolleiden lisäksi. Siis todella: kiitävi aika, vierätävät vuodet, miespolvet seuraavat toisiaan...
Ja koko matkan kuuntelin Olavi Virta cd:tä. Vanha aika ja vanha maailma oli todemmin melkein läsnä kuin tämä hetki, jossa istuin autossa itkien ja nauraen ajamassa kohti pohjoista...
Täällä pieni ja tupaten täysi talo-parka pahan myllerryksen keskellä ja kourissa. Mitään ei ole viikon poissa oloni aikana tapahtunut. Paitsi tietysti Sergiuksen sisälle heittelemät klapit ja loppukasa ulkona puolta pienempänä. Toin tullessani lavuaarit vessaan ja suihkuhuoneeseen, vessan pöntön, tiskipöydän ja liesituuletimen. Posliinit löysin kierrätyskeskuksesta ja keittiövarusteet Huuto.netin kautta Tapaninkylästä (siis ihan läheltä, Kehä III:llta Malmille päin). Sähkömies on tulossa ja kirvesmiehet kai jossain vaiheessa jatkavat seinärakenteiden tekoa tuossa vanhan osan uudistettavassa viipaleessa ja rupeavat pystyttämään verannan tukirunkoa... Ikkunoista kuulemma on tarjouksia pyydetty, toimitusajat 1-2 kk. Menee siis ihan selkeästi syksyn puolelle ennen kuin on ikkunat ja ovet paikoillaan. No - kai sitä sitten voi räntäsateessa ja pikkupakkasessakin värkkäillä... Minä kyllä mieluummin olisin tehnyt hommat kesäsäillä!
Lapset tulevat Lauralle perjantaina, olen aikeissa mennä taas alkuviikosta Metsäpirttiin niin voin sitten ehkä auttaa Lauraa kuljettamalla lapset kouluun aamuisin. Toisaalta heillä on suunnitteilla lasten yhteiskuljetusta eräiden muiden perheiden kanssa, joten saa nyt nähdä miten koulukyyditykset rupeavat sujumaan. Hyvähän se on jos siinä jotain rationaalista yhteistoimintaa on mahdollista järjestää - bensaa palaa aikalailla kun kaksi kertaa päivässä siellä Vantaalla käy!
Metsäpirtissä on ollut ihan mukava puuhailla! Nyt kun ei tarvitse käydä töissä ja proteesilonkkanikin toimivat ihan kiitettävästi, olisi kiva enemmänkin siellä olla ja puuhastella. Mutta se on nyt Lauran reviiriä ja yritän sen muistaa!
keskiviikko 24. elokuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)