Syksyä

Niinpä taas vierähti pari kuukautta ilman mitään kommenttia tänne. Tämän piti olla lähestyvän eläköitymisen seuraamista ja raportointia, mutta eipä ole ollut. En ole jaksanut kirjoitella vaikka olen tavoitteen muistanutkin - aina ei myöskään ole ollut halua... Olen joutunut niin perinpohjin pinnistelemään työssä jaksamisen suhteen, että voimavarat ovat sitoutuneet siihen.

Nyt olen kurkkukivun ja super-yskän kourissa. Liekö vaikka sitä sikainfluessaa - siihen liittyviä oireita ei kyllä varsinaisesti ole. Mutta antibioottikuuri ja yskänlääke irtosi työterveyshuollon lääkäriltä, omatoimisesti ostin Bebanten-imeskelytabletteja ja Bafucin-tablettejä. Tropeilla ja näillä puuduttavilla ja hoitavilla pillereillä olen kitkutellut keskiviikosta (nyt on sunnuntai). Jo koko edellisen viikon virkistysleirillä Kaunisniemessä podin kurkkukipua. Hikoilin lämpimässä säässä, pusero märkänä touhusin pysähtymättä aamusta iltaan. Kun istahdin jonkin, kohta olikin viluinen olo. Mutta onneksi jaksoin viikon kunnialla loppuun - tämä vaivojen paheneminen ja pitkittyminen tuli varmasti seurauksena sinnittelystäni.

Eli siis vanhenen ja raihnastun vääjäämättä. Voin todeta sen siitäkin, että ennen vain väsyin leireistä, ja seuraavan viikon alku meni palautumisessa. Nyt tulen ihan oikeasti kipeäksi ja sairastan - toivun siitä sitten kun toivun...

Paljon, paljon olen mielessäni asioita prosessoinut viime kuukausina. Asioita on tullut ja mennyt, tehtäviä ja ihmisiä. Olen selvitellyt ihmisen ja tilanteen kerrallaan, ja sitten siirtynyt seuraavaan. Ohi eletty ja suoritettu on jäänyt taakse - en oikein edes muista sitä enää. Se tavallaan harmittaaa - unohtuminen on vääjämätöntä eikä harmittelu mitään auta. Mutta kivempi olisi, jos jokin jälki eletystä jäisi. Ainakin tunne, että eletty on ja tapahtumaa on ollut... Nyt on vain tyhjä pää ja toteamus: vinhaa vauhtia aika kuluu - mutta enpä enää muista mihin tai minkä merkeissä...! Toivon todella, että edes joskus voisin enemmän tallentaa kokemaani ja elämääni! Sitten voisin nähdä senkin onko sillä tallentamisella mitään merkitystä vai ei... Sinnikkyyteni pitää kiinni tarpeestani "dokumentoida" elämääni on aika heikko, koska vahvana koen epäilyn kaiken turhuudesta ja turhauttavuudesta. Mitä väliä tai merkitystä kenellekään on jaarituksistani!?! Maailma pursuaa kaikensorttisia kirjoittajia ja tallentajia - ja jokainen itse lähinnä jaksaa noista olla kiinnostunut. Joskus päiväkirjoja ja muita dokumentoimisia harrastava ihminen sanoo motiivikseen - ja kokee ja uskookin niin - että saavat sitten jälkipolvet tietää millaista aiemmin elämä on ollut... Tottahan tuo. Vaan kiinnostaako se tulevia sukupolvia? Heikko ääni sisälläni piipittää "Kyllä kiinnostaa! Kiinnostaisihan se itseäsikin!" No - tämä pieni ääni aina uudestaan ja uudestaan saa minut aktivoitumaan! Sillä kyllä kyllä minua todella kiinnostaisikin!!!


Saa nähdä miten tiukkoja tilanteita vielä tulee ennen kuin työrukkaset lopullisesti panen naulaan. Tilanne työpaikalla on vähintään yhtä jännitteinen kuin ennen Purmosen pois potkaisua - jälleen todiste, etteivät asiat koskaan ole kiinni yhdestä ihmisestä! Vaikeudet vain vaihtavat luonnetta! En oio puuttua mihinkään muuhun kuin sellaiseeen, jota en kerta kaikkiaan pysty kiertämään. Olen sanonut jo niin monesti ja monella tavalla mielipiteeni ja kokemukseni mm. työaika kirjanpitojärjestelmän toimimattomuudesta ja nyt sitten meille vuosi sitten hommattujen MasterCard korttien käyttökelvottomuudesta tarpeisiimme, etten enää sano mitään yleisesti niistä... Selvitttelen vain omalta kohdaltani ongelmat sitä myöten kun niitä ilmenee.

Ihmettelen vain miten paljon toimimattomuutta ja näennäistä voi olla olla olemassa ilman, että ihmiset siihen mitenkään muutosta vaatien asennoituvat.


Olen nyt töissä ensi ja seuraavan viikon. Sitten viikonvaihteen tienoilla muutamme tavaramme Frivarista Vartiolaan, Varistaipaleelta ostamaamme kesämökkiin. Ja sitten - lopultakin: 18.9. lähden aamusella pitkälle lentomatkalle kohti Pasadenaa!