Neljä päivää työtä...

... ja sitten pitkä pala lomaa!

Minulla on kyllä päivät vielä ihan täysiä töistä, vaikka sen loppupää jo häämöttää hyvinkin lähellä. Ehkä se pariviikkoinen rupeama seuraajani kanssa vaikuttaa lopun hahmottumattomuuteen. Ja se, että varmaan monen sorttinen paperipinojen selvittely jää eläkeläisen ensimmäiseksi tehtäväksi... Minullahan on kaikki työhön liittyvä täällä kotona, joten työpöydän siivousta toimistolla ei ole. Palautan vain avaimet ja sillä siisti. Niin - ja otan tämän vuoden kalenterin pöydältäni mukaani. Olen miettinyt, että antaisivatko Aleksanteri Syväriläisen ikonin minulle - sen joka pahasti yks kaks halkesi. Ja jonka itse koin meille tarkoituetuksi kun ei kukaan sitä halunnut ja kun ei edes kirpparimyynnissä käynyt kaupaksi. Oli alatoimiston ikoninurkassa ja siinä sitten täysin vakaitten olosuhteiden vallitessa maalipinta rupasi itsekseen halkeamaan. Keskellä ikonia pystysuunnassa on nyt iso halkeama. No - kuulostelenpä miltä vaikuttaa, jos läksiäislahjaksi sen pyytäisin...


Joka päivä yhä enemmän ja enemmän huomaan ajattelevani miten on ja mitä teen kun olen eläkkkeellä. Oikein hyvä tunne ja oikein mukava ajatella! Elämä ei ala uudestaan, mutta ne voimavarat ja aika mitä minulle vielä on, on hienoa saada omaan käyttöön. Olen työntekijänä niin intensiivinen ja paneutuva, että oman elämän toteuttaminen on jäänyt syrjään näinä työntekovuosinani. Muistan ajan lasten kanssa kotona - silloin elin omaa elämääni! Paitsi, että nyt oma elämä on vielä enemmän ihan omaani, ei ole samalla tavoin enää jotain tehtävää hoidettavana. Tietysti lapset ja lapsenlapset ovat ja heihin pidän yhteyttä, käytän aikaa ja voimavaroja, mutta eihän se ole sitä kuin aikanaan pienten lasten ja oman perheen kanssa.


Eilen lauantaina oli kaunis, lämmin päivä. Tein puutarhahommia, ja nyt olen tyytyväinen kun sain välttämättömimmät ennen tämän päivän sadesää tehtyä. On huima tunne, kun poimin ensimmäiset kypsät luumut ja maistelin pienten ja hoidotta jääneiden omenapuiden vielä vähän raakoja hedelmiä. Heinikosta myös löysin valkoherukkapensaan, jonka olin kuvitellut hävinneen - ja siinä jopa oli uskomattoman hyviä, tosi kypsiä marjoja! Vielä viimeisiä mustaherukoitakin parista pensaasta löysin - ja yllätys. yllätys: se pieni puu, joka on tuolla takimmaisena
kituuttanut, oli tehnyt kaksi vaaleata luumua!!! Ei siis hedelmätön ja hengetön kirsikkapuu niin kuin olin luullut. Eilen istuttamani kirsikkapuu tuli siis ihan ainoana tarpeeseen!

Vartiolassa on paljon punaherukkapensaita ja karviasia. Samoin kaikenmoisia perennoita heinikosta ja vesaikosta esiin kaivettavaksi. Ja - molemmissa paikoissa on puucee! Ehkä teemme aikanaan Vartiolaankin ns. mukavuuksia, mutta hyvin harkiten ja kiireettä. Jos kaipaamme talvisin helpompaa elämää, joudamme olla täällä Metsäpirtissä. Ja Segius majoittukoon kämpillään Valamossa, jos ja kun talvella siellä päin haluaa olla.