Yhdeksän päivää...

... olen nyt ollut virallisesti eläkeläinen!

Ja että miltäkö nyt sitten tuntuu?
Hyvältä! Todella hyvältä tuntuu!!!

Korjailen tässä pois työpöydiltä joulukorttiläjiä ja muuta joulunajantilpehööriä, ja iloitsen mielessäni kaiken aikaa siitä, että sain "joulun takaisin" nyt vuonna 2009! Takaisin siksi, että se oli jo niin monena vuonna jäänyt - ja tietoisestikin jätetty - väliin.

Nyt kun loppuvuoden olin lomalla, oli aikaa tehdä joulukortien postitus rauhassa... Ja kun Katri, Anttu ja Sebu olivat tulossa meille viikoksi joulunalla, piti talokin saada edes alustavaan kuntoon vauvaperheen tarpeita ajatellen... Kun itsekin ajateltiin olla joulunpyhät täällä, oli omaankin jouluun jotenkin varauduttava.... Ja kun vielä Terhi ja Taisto olivat kutsuneet tämän nuoren perheen "sukulaistapaamiseen" kotiinsa 18.12. - eli Patun syntymäpäivänä - olin edellispäivänä kuorimassa punajuuria ja porkkanoita, ja samalla kun naudanpaisti kypsyi hiljakseen ja Terhi siivoili kaikessa rauhassa, rupattelimme niitä näitä Tenoreiden laulaessa radomina joululauluja taustalla... Totesimme, että joulun tunne tulee tekemisestä, valmistautumisesta, siitä että - jopa uuvuksin astikin joskus - siivoaa ja tekee asioita, joita ei tehdä kuin kerran vuodessa. Kun kaikki haluttu on tehty ja varustelut suoritettu, kun "kaikki on kunnossa" ja valmistauduaan pitkään leppeään pyhäjaksoon, joulu todella tuntuu joululta. Se on erityisesti pysähtymistä, antamista, yhdessä toisten kanssa jouten olemista tai vain itsekseen "laiskottelua". Se on lämpöä - oli ihan fyysisestikin ennen vanhaan kun leivinuunia oli paljon lämitetty leipomisen ja ruuanlaiton vuoksi - kynttilän tuiketta, havulle tuoksuvaa kuusipuuta ja kimmeltäviä koristeita sen oksilla, kauniita joululauluja. Se on hyvää tahtoa, ja hyvää ja valoisaa mieltä syvemminkin. Joskus olen todennut, ettei se meille ollut uskonnollinen juhla - mutta kristillinen juhla se ilman muuta on! Ei se ole vain pimeimmän ajan ja lyhyimmän päivän seisahtuminen lakeensa ja suunnan kääntyminen taas valoisampaan suuntaan - ei, sillä ilman Joulun Sanomaa ei tuota juhlaakaan semmoisenaan olisi.


Mielenkiintoinen havainto tuo joulun palaaminen ja joulun tunnun palaaminen - olen sitä nyt ehtinyt ja jaksanut kuunnella kun olen voinut käyttää ajan ja voimavarat omaan elämiseeni.


Tänään löysin myös muuta kun menin tekemään iltaruokaa. Otin perunapussin jääkaapista - ja kylläpä oli iloinen yllätys: perunoissa oli pienet, virkeät uudet idut!!! Siis mikä elämän merkki, uuden elämän ja ikuisesti jatkuvan elämän viesti!!! Nyt juuri, ihan äsken syvimmän pimeyden ohitettuamme, nyt jo uudet idut vahvassa kasvussa!!!


Tuulikin ja Kuutin kanssa joulunalla ajelimme koulu ja päikkäri reissuja joululauluja kuunnelle. Kuutti oli eräänä päivänä miettinyt, että mikä se mieleen jäänyt säe "... mieleen hiljaiseen..." oikein oli. Ei muistanut muuta. Niinpä etsimme cd:ltä laulun, jossa nuo sanat ovat eli "Sydämeeni joulun teen". Lapset kysyivät mitä se on kun "mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen". Sanoin, että se on symboli, että Jeesus on symboli hyvän ja pahan välisessä jännitteessä ja että Jeesus on se hyvä; että on kysymys hyvän ja pahan välisestä taistelusta ikään kuin ihmisen mielessä.... Oli vaikea selittää siten, että lapsi voisi sen jotenkin tajuta. Missään tapauksessa en halunnut uskonnollista retoriikkaa tarjota heille, en ollenkaan siirtää sitä edes pienessä muodossa eteenpäin. Ja kuitenkin niin soisin, että lapsenlapseni siinä missä kaikki muutkin ihmiset, voisivat saada elämäänsä tukea ja lohtua siitä, että Jeesus - siis tämä on SYMBOLI! - on hyvyyden voiton ilmaisu ja vakuutus - Itse Ikuisesti Elävä Hyvyys, joka on kaiken pohja ja olemassaolon perimmäinen sisältö. Hyvyys Elää!!! Ja on se, joka lopullisesti "voitta", jää elämään, vaikka miten toivottomiin näkymiin ihminen ja ihmismieli ajautuisikin.

Olen monesti todennut, että ihminen ei voi toiselle antamalla antaa tai opettamalla opettaa tuota asiaa. Jotenkin on aina niin, että ihminen itse sen löytää omasta mielestään ikään kuin "sisäkautta". Jotenkin lähde voisi olla siitä vertauskuva: se vain itsekseen pulppuaa jostain sieltä mistä pulppuaakaan!


Saa nähdä joudunko tätä tekstiä muokkaamaan myöhemmin parempaan tai selkeämpään muotoon. Nyt vain pläjäytän sen tuonne blogiteksteihin. En jaksa nyt paneutua siihen tuorein silmin ja ajatuksin!